Opiskelen tällä hetkellä "Tutkivaa teatteria taloudesta" -työpajassa. Olen onnekas, sillä talouselämän parhaat ovat yleissivistäneet meitä taitelijoita tietämyksellään markkinataloudesta. Vaikka olenkin ajatellut olevani kohtuullisen perillä rahan liikkeistä,niin olen oppinut jauhamaan suuren määräntaloustieteen peruskauraa. Tänään käsiteltiin tuloeroja - ja tuloerojen vaikutusta yhteiskuntaan. Vaikka aihepiiri oli tuttu tuli se kuitenkin yllätyksenä, kuinka valtava yhteiskunnallinen tekijä on kyseessä. Amerikassa tuloerot kasvoivat huomattavasti Reaganin hallituskauden aikana. Suomessa tuloerot ovat kasvaneet 90-luvun laman jäljiltä. Suomessa tuloerojen kasvu on ollut voimakkaampaa kuin missään muussa teollisuusmaassa!

Tuntuu maallikolle hämmentävältä, että käyrät osoittavat sen niin suoraan: rikkaat rikastuvat ja köyhät todellakin vain köyhtyvät. On ihmeellistä, että emme yhteiskuntana halua puuttua aggressiivisemmin tähän epäkohtaan. Onko uusliberalismin höyryissä paahtavan ihmisen lupa loputtomiin rikkauksiin jotakin niin pyhää, että siihen ei yksinkertaisesti sovi kajota? Että tuloerot kuuluvat hyvinvointiin ja talouskasvuun, niinkuin Björn Wahlroos toteaa. Olemmeko kansana yhtä mieltä Niinistön kanssa siitä, että se on lopulta kaikkien etu, että edes joku meistä tekee sikamaisen paljon rahaa, sillä se koituu kaikkien vauraudeksi?

On selvää, että mikä tahansa hyvin tuottava taloudellinen toiminta hyödyttää koko yhteiskuntaa. Mutta se reaganilainen ajatus siitä, että vauraus valuu ylhäältä alaspäin, olisi tarpeeksi suuri veruke suojelemaan oikeutta loputtomiin tuloeroihin. Yhteiskunnan olisi aika suojella pieni- ja keskituloisia puuttumalla tuloerojen kasvuun. Ennen puuttumista olisi hyvä ryhtyä keskustelemaan siitä, mistä suuret tuloerot todella kertovat?

Mainitsin kirjoitukseni alussa tuloerojen olevan yhteiskunnallinen tekijä. Mitä tuloerot sitten tekevät? Kasvattavat eriarvoisuutta, lakien sallimissa puitteissa ottaa enemmän ja antaa vähemmän, siksi, koska se on mahdollista. Minulle tuloerot puhuvat siitä, että ihminen on kautta aikojen keksinyt keinoja riistää heikompaansa, ja näin hän tekee yhä edelleen. Sallimalla valtavat tuloerot hyväksymme, tuemme, eriarvoisten yhteiskuntaluokkien muodostumista, eli suuren vaurauden jakaantumista pienen porukan kesken.

Kysymys on tietenkin arvoista - rahan arvosta ja yksityishenkilön oikeudesta rahan tienaamiseen. 2000-luvun uusliberalistinen suomalainen ilmapiiri tuntuisi olevan, että on ihan oikein, että se joka hyvinvointia synnyttää (ja kenen pää on pölkyllä jos kaikki menee vikaan) saa siitä rajattomasti myös nauttia. Että se on yksityisen ihmisen oma asia, miten hän vaurautensa jakaa tai on jakamatta. Palkkioita ei enää makseta ihmisen työpanoksen perusteella, johtoportaan palkkiot ovat kadonneet omaan universumiinsa, maailmaan, missä palkkatariffit eivät enää päde. Sen sijaan pätee se, että johtajan palkka voi olla 5000 kertainen duunariin verrattuna.

Kysymys on myös siitä, että onko hyvinvointi rajattomasti uusiutuva luonnonvara, vaan jotakin, jonka määrä on vakio. En usko että hyvinvointi on vakio. Uskon kuitenkin, että hyvinvointia synnyttävä potentiaali on vakio.  Se kuka tämän potentiaalin valjastaa ja kuka sen hedelmistä sitten nauttii, on asia erikseen. Hyvinvoinnin hedelmiä on siis lopulta tarjolla vain rajallinen määrä. Siksi olisi yhteisen edun mukaista löytää tapoja rajoittaa yhden ihmisen oikeutta hedelmiin ja sen hedelmiin. Yhteiskuntaa tulisi rakentaa mahdollisimman suurella määrällä hedelmiä, sillä tämä hedelmäpeli on nyt siinä pisteessä, että yhteiseen jakoon tarvitaan kaikki mahdolliset hedelmät ja ideat uusista hedelmistä.

Jätetään ahneille ne mitä saavat käsin ulos kannettua, mutta lopuilla hedelmillä rakennetaan tasa-arvoisempaa todellisuutta - ja jopa lisää talouskasvua! (Tutkimusten mukaan tuloerot nimittäin eivät korreloi talouskasvun kanssa, vaan päinvastoin, pienet tuloerot vilkastuttavat myös markkinoita).

http://www.vihrealanka.fi/uutiset/nyt-on-muotia

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi+ykk%C3%B6nen+tuloerojen+kasvuvauhdissa/1135241042765

http://www.talouselama.fi/liitetyt/article159992.ece

http://blogit.yle.fi/mot?page=2

Tutkailen maailmaa hetken verran kuin palapeliä. Blogin verran maailma on kaiken olevaisuuden itseensä kätkevä palapeli, joka sisältää kolmen sortin paloja:

Tummanpuoleiset, synkeät palaset ovat niitä paloja, jotka kuvaavat ihmisen historian ja nykypäivän surua ja tuskaa. Nämä palat ovat asioita, ilmiöitä ja ihmiselämiä, missä on paitsi muutoksenmahdollisuus ja sille huutava tarve: sotaa, köyhyyttä, ymmärtämättömyyttä, vääryyttä, yksinäisyyttä, eriarvoisuutta. Ihmisen elämän tragedia, pienenä pisarana ja valtamerenä. Kutsun "jäätiköksi" näitä paloja, jotka sisältävät yksittäisen ihmisen ja ihmiskunnan yhteiset vakavat haasteet.

Palapelissä on paljon muutakin kuin jäätikköä. Jäätikön sulattaa "hotspotit". Käytän tätä kapungilta tuttua termiä kuvaamaan kaikkea sitä, mikä on maailmassa hyvin ja hyvää. Hotspotit ovat sellaisia paikkoja, tekoja, tapahtumia, mielentiloja, asioita ja ilmiöitä, sellaista matskua ja energiaa, joka tuo näkyviin ihmisenä olemisen hyvyyden. Lämpö on myötätuntoa, tasa-arvoa, ymmärrystä, yhteisöllisyyttä, oikeudenmukaisuutta...Hotspot on ihmisenä olemisen korkeinta muotoa, siinä on rakkautta.

Meitä ihmisiä moneen junaan, tai sanotaanko pelipöytään. On niitä jotka kulkevat avannosta toiseen, eivätkä syystä tai toisesta voi havaita ja kokea kuin hyvin rajallisen määrän lämpöä. Ja sitten on niitä jotka seilaavat lämmössä, tuskin havaiten pelilaudan peittäviä jäätiköitä. Toisella on lämmin koti mutta mielessä jäätikkö ja seuraavalla toisinpäin. Sitten on niitä joilla on mahdollisuus lämpöön, mutta jotka näkevät vain jäärikön, masennukseenhan sellainen johtaa.

Vaatii tietyn peruslämmön, että voi havaita pelilaudan. Oman kylmän ja kuuman huomaa väistämättäkin, mutta seuraavan palasen todellisuus vaatii mielenkiintoa, joka saattaa johtaa lämmön vuotamiseen yli palojen asettamien rajojen...

Metaforan symboliikka alkaa vuotaa vertauskuvasta toiseen, joten yritetääs kasata teksti kasaan...

Lopuksi on kuitenkin välttämätöntä mainita palapelistä kokonaan puuttuvat palaset. Nämä palat ovat tyhjyyttään ammottavia koloja, paikkoja paloille Mutta nämä näkymättömät palaset eivät sijoitu pelilaudalle sellaisenaan. Nämä puuttuvat palat luovat sen loputtoman syvyyden, minkä kaksiulotteista pintaa vasten heijastelemme maailmaa ja ihmisyyden rajoittunutta arkitodellisuutta. Tässä palapelin takana avautuvassa loputtomassa syvyydessä avautuu ihmisenä olemisen mysteeri. Vain pysyttelemällä lämpimänä, voi päästä koskettamaan tätä mysteeriä.

Lämmön levittäminen, siitähän tässä on kysymys. (Rakkaudella, ei ilmastonmuutoksella).

Vuodatukseni huipentukoon Jackie DeShannonin sanoihin:

What the world needs now,
Is love, sweet love,
It's the only thing that there's just too little of.
What the world needs now,
Is love, sweet love,
No, not just for some but for everyone.

Lord, we don't need another mountain,
There are mountains and hillsides enough to climb,
There are oceans and rivers enough to cross,
Enough to last 'til the end of time.

What the world needs now,
Is love, sweet love,
It's the only thing that there's just too little of.
What the world needs now,
Is love, sweet love,
No, not just for some but for everyone.

Lord, we don't need another meadow,
There are cornfields and wheatfields enough to grow,
There are sunbeams and moonbeams enough to shine,
Oh listen Lord, if you want to know...oh...

What the world needs now,
Is love, sweet love,
It's the only thing that there's just too little of.
What the world needs now,
Is love, sweet love,
No, not just for some oh but just for every, every, everyone.

What the world needs now,
Is love, sweet love.
What the world needs now,
Is love, sweet love.
What the world needs now,
Is love, sweet love.

Olen ihminen joka luontaisesti pohtii ratkaisuja. Olen jo monta vuotta käyttänyt reilusti ajatusaikaani siihen, että yritän miettiä erilaisia ratkaisumalleja tähän meitä ympäröivään maailmaan. Olen vakuuttunut siitä, että juuri nyt tarvitsemme paljon hyviä ideoita - ja ennen kaikkea määrätietoisuutta näiden ideoiden toteuttamiseen.

Enemmittä sanoitta ja pidemmittä puheitta tartun mielessäni jo jonkin aikaa pyörineeseen ideaan, jota nimitän nimellä "Arvoverotus".

Nelihenkisen perheen äitinä joudun lähes joka päivä siihen tilanteeseen, että ruokakaupassa teen kompromisseja sen mukaan, minkälaiseen ruokaan minulla on varaa ja mihin ei. Mitä laadukkaampaa (terveellisempää) ruoka on, sitä enemmän se myös maksaa. Alle eurolla voin ostaa lapsille pussillisen lihapullia, mutta kesäkurpitsasta joudun jo maksamaan lähes kaksi euroa. Tosin sanoen: jos haluan syöttää perheeni terveellisesti on minulla oltava varaa tehdä niin.

Herää kysymys: eikö valtio voisi verotuksella kannustaa terveellisemmän ruoan ostamista? Voisiko valtio mahdollistaa terveellisen ruoan myös niille, joiden varallisuus on niukka?

Vaikka elän yhdessä maailman vauraimmista maista, joudun silti joka päivä taistelemaan huonon ruoan tuulimyllyjä vastaan. Huonolla (paskalla) ruoalla tarkoitan ravintoköyhää, lisäaineilla kyllästettyä ja rasvaista ruokaa. Hyvällä ruoalla tarkoitan ravintorikasta, lisäaineista vapaata ja energialtaan korkeatasoista ruokaa. Vanha iso-iso-isäni tiesi jo eläessään, että mitä  enemmän välikäsiä ruoan elinkaaressa on, sitä huonommin se ihmistä palvelee. Haluan, että elämäntilanteestani riippumatta minulla on varaa ruokkia perheeni hyvällä ruoalla. Tällä hetkellä se on tehty mahdollisimman hankalaksi.

Voisiko valtio kannustaa ihmisiä syömään terveellisesti alentamalla hedelmien ja vihannesten verotusta? Voisiko valtio kannustaa lähiruoan tuottavuutta verottamalla lähiruokaa kevyemmin? En halua ostaa espanjalaista kurkkua halvalla, vaan haluan kannustaa lähikunnan kurkkuviljelijää. Voitaisiinko idealismi muuttaa konkretiaksi?

Tällaisesta ehdotuksesta syntyisi tietenkin kamala kalabaliikki: eri teollisuuksia suositaan ja vapaata kilpailuasetelmaa sörkitään. Mutta jos vapaa  kilpailuasetelma tuo mukanaan lieveilmiön, missä kansa joutuu ruokkimaan itsensä huonolaatuisella (halvalla) ruoalla, on valtion nimenomaan pystyttävä puuttua peliin!

Näin pääsemme seuraavaan kysymykseen: kuka tai mikä taho määrittelee mikä on "hyvää" ja mikä "huonoa" ruokaa? Saako niin ylipäätään tehdä, leimata osan ruoasta huonoksi ja toisen hyväksi? Miksi ei saisi! Ravintoarvot ovat tiedossa ja ruoan vaikutus yleiseen terveydentilaan on selviö. Esimerkiksi Ranskan leivän terveysvaikutus on ilmeinen: sitä ei ole. Ruisleivän vaikutukset ovat ihmisen elimistölle paremmat. Tällä tavalla ostotottumuksia kannustamalla ruoan "arvoverotus"olisi koko kansanterveydelle merkittävä teko. Terveellisemmän ruokavalion mahdollistaminen ja siihen kannustaminen säästäisi itsensä takaisin sairastamatta jääneinä päivinä. (Voiko yhteiskunta suhtautua pitkäkantoisemmin menetettyjen verorahojen ja investoitujen varojen kannattavuuteen?).

"Arvoverotus" on pelottavaa siksikin, että siitä saattaisi syntyä itseään ruokkiva ja laajalle markkinatalouteen leviävä ilmiö. Markkinatalous pohjautuu kuitenkin kysynnän ja tarjonnan mukaan. Vapaa markkinatalous on aikamme jumala, jotain pyhää minkä vapautta ei mikään tai kukaan saa ohjailla saatika riistää. Ihmisellä täytyy olla vapaus riistää toista ihmistä! Arvoverotus on nimenomaan ARVOjen vaatimista  tähän vapaaseen markkinatalouteen. Arvot ja markkinatalous ovat ainakin toistaiseksi kulje käsikädessä. Ehkä moinen sanapari esiintyy yhdessä osana juhlapuheita tai yritysstrategioita, mutta globaali todellisuus osoittaa kuitenkin toista: arvot ja markkinatalous eivät elä samassa todellisuudessa.

Tulevat vuosikymmenet toteutuvat kuitenkin tämän nimenomaisen muutostarpeen puristuksessa: Markkinatalouden on kasvettava ulos riistokulttuurista kohti jotakin aidompaa, jotain kestävää, jotain inhimillistä. Voiko siis yhteiskunta alkaa osoittamaan verottavalla sormellaan, mikä on hyvää ja mikä on huonoa? Kyllä se voi, tekeehän se niin jo. Yhteiskunta voi vaatia päättäjiltään tiukempaa vaikuttamista, yhteiskunnallisten arvojen julkipuhumista.

Kuvailemani arvoverotusmalliin peilailtuna on mielenkiintoista, että valtio suunnittelee parhaimmillaan verohelpotuksia pikaruokaloille ja yleensäkin Take away -ruoalle. On yleisesti tiedossa, että taantuma on vaikuttanut positiivisesti roskaruoan menekkiin. Siksi on hyvin masentavaa, että valtio vielä verotuksellaan kannustaa ihmisiä täysin arvottoman ruoan pariin. Eikö sellaista ruokaa, joka tuo mukanaan läjän rsokaa sekä terveysongelmia (jotka verovaroin hoidetaan) tulisi pikemminkin olla rankan verotuksen kohteena?

Katso ravintolaruoan arvonlisäalesta lisää esim.

Helsingin Sanomat 4.8.2009

Taloussanomat 2.8.2009